Tunnekartta tiedelevyn kanneksi - Kuha.:n kansivedokset perustuvat tieteelliseen analyysiin

August 5th, 2007 | by Juha Kuha |

Kannentekijä Jussi Karjalainen ja tekniikan tohtori, basisti Bon Fotoni ovat saaneet ensimmäisen vedoksen tiedelevyn kansista valmiiksi. Vedos tehtiin tieteellisen analyysin perusteella.

“Ensimmäisessä vaiheessa tutkimme äänen aiheuttamien fyysisten tuntemusten muuttamista väreiksi”, Karjalainen kertoo analyysin tavoitteista. “Kuuntelutimme Fiktiota vastaan I -kappaletta noin sadalle koehenkilölle ja mittasimme kuuntelukokemuksen vaikutuksia ruumiinlämpöön, hormonaaliseen spektriin ja aivotoimintaan. Mittaustulosten keskiarvon perusteella loimme visuaalisen tunnekartan kappaleesta.”

Fotoni uskoo, että tunnekarttoja tullaan tulevaisuudessa informatiivisuutensa vuoksi käyttämään yleisesti levyjen kansissa. “Emmehän halua, että vaikeasti masentunut ihminen kuuntelisi tietämättään ‘mustaa’ musiikkia, joka syventäisi hänen lapsuudessa hankkimiaan haavoja”, muun muassa B. B. Kingin ja soul-musiikin ystävänä tunnettu Fotoni aprikoi.

Tunnekartta
Fiktiota vastaan I:n tunnekartta

  1. 5 Responses to “Tunnekartta tiedelevyn kanneksi - Kuha.:n kansivedokset perustuvat tieteelliseen analyysiin”

  2. By pelle gudsson on Oct 25, 2007 | Reply

    Tsekatkaapa nettiosoite www.taivas.net/tunteet
    Siellä on 121 tunteen tunnekartta. Saatte vapaasti käyttää sitä seuraavan levynne kannessa, kunhan kaikki pdf-tiedostomuotoisen tunnekartan tekstit tulevat muokkaamattomina mukaan. Copyfree.

    Aikamoinen yhteensattuma tuon levynne ja tunnekarttani monet yhteiset teemat.

    Terveisin,

    Pelle Gudsson

  3. By pelle gudsson on Oct 25, 2007 | Reply

    tsekatkaapa nettisivusto www.taiwas.net/tunteet (siellä on myös tunnekartta)

  4. By Kalevi on Oct 31, 2007 | Reply

    Kalevi Kameli juomapeli takaisin sivuille!

  5. By joonas lehto on Nov 2, 2007 | Reply

    pakko saada takaisin

  6. By moukari on Nov 2, 2007 | Reply

    Okei okei:)
    http://www.kuha.fi/kalevi/kalevipeli.html

    Tarkoitus oli parannella sitä niin, etttä saataisiin sinne piste/promilletaulukko… Mutta olkoon tuo vanha versio tuolla toistaiseksi.

Post a Comment

*
To prove you're a person (not a spam script), type the security word shown in the picture.
Anti-Spam Image