Tieteen päivien teemana evoluutio - Kuha. ei mukana
November 25th, 2008 | by Jeesus Vipunen |
Kuha.-yhtye on jätetty Tieteen päivien 2009 ulkopuolelle. Päätös kävi yhtyeen tyrmistyneille jäsenille ilmi tapahtuman tiedotteesta. “Päätös loukkaa meitä tutkijoina, ihmisinä ja evoluution tuotteina”, laulaja Juha Kuha kiteyttää bänditoveriensa tunnot. Tieteen päivien 2009 teemana on evoluutio eli lajinkehitys.
“Erityisen ikävää on, että jäämme paitsi suositusta Päivän painit -osuudesta”, basisti Bon Fotoni suree. “On melko tylyä keskustelematta sivuuttaa meidät painialan johtavina asiantuntijoina”, Fotoni sanoo ja viittaa Kuha.:n painiaiheisiin kappaleisiin Mockba ja Painileiri. “Nyt painimassa on mm. tietokirjailija Osmo Tammisalo. Osaako hän laulaa? Se on tietenkin empiirinen kysymys, mutta pahoin pelkään, että ei.”
Rumpali Moukari Mononen olisi kohteliaisuussyistä odottanut, että järjestäjät olisivat ainakin ilmoittaneet yhtyeelle päätöksestään henkilökohtaisesti. Hän myöntää, että yhtye ei ilmoittanut järjestäjille halukkuudestaan esiintyä, yhtye on ollut jo miltei vuoden esiintymistauolla, päivillä ei ole koskaan järjestetty musiikkiesityksiä, ja että pyydettäessä Kuha. olisi kieltäytynyt esiintymästä. Seikat ovat kuitenkin Monosen mukaan epäolennaisia. “Kyse on periaatteesta. Ihminen ei elä pelkästä evoluutiosta.”
“Surullista kyllä, joudumme todennäköisesti vähitellen siirtymään taiteeseen”, kosketinsoittaja Radio Bronson arvioi tapahtuneen vaikutusta yhtyeen tulevaisuuteen. ”Tieteen tekeminen ei Suomen kaltaisessa maassa yksinkertaisesti kannata.”
Tieteen päivät on Suomen monipuolisin ja laajin tiedetapahtuma, jossa tutkijat kertovat tieteestä ja tuoreimmasta tutkimuksesta suurelle yleisölle. Tapahtuma järjestetään 7.-11.1.2009 Helsingissä.
4 Responses to “Tieteen päivien teemana evoluutio - Kuha. ei mukana”
By Ozaguru on Jun 17, 2009 | Reply
Missä on KUHA ?!?!? maailma(kaikkeude)n tuollapuolen ?
By moukari on Jun 27, 2009 | Reply
Tulemme toivottavasti lähiaikoina julkistamaan syyskiertueen ajat ja paikat.
By yksi keikka ainakin on Jun 30, 2009 | Reply
30.9. Lakinlaskijaiset @ Dipoli, Espoo
By Sihtuuna on Jul 14, 2009 | Reply
Kuha on Euroopan kiertueella: http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/hirviokuha-hyokkaili-uimareiden-kimppuun/149548