Historia

Kuha.

Helsinkiläinen Kuha. on maailmanluokan rockyhtye, joka soittaa musiikin kaltaisia ilmanpaineen vaihteluita kuuroille ja melkein kuuroille. Hurjan livebändin maineen ja kulttisuosionsa Kuha. on luonut maanisilla live-esiintymisillään, jotka ovat sekoitus suurieleistä rockshowta ja teatraalista nykimistä. Kuha.:n konserteissa yleisö saa usein osallistua esityksiin mm. kilpailemalla kalavisassa, soittamalla instrumenttisooloja tai maistelemalla lavalla paistettuja kalapuikkoja.

Kuha.:n uusin albumi Tieteen puolesta, fiktiota vastaan (Kioski, 2007) sisältää gospelmusiikkia tiedemiehille. Albumi on yhtyeen neljäs. Levyllä käsitellään mm. tieteellisiä jättiepäonnistumisia, pragmatistien joukkoitsemurhaa ja Suomen vaarallisimpia männyn neulastuholaisia. Levyn ns. pedagogisessa osuudessa opetetaan kuulijalle mm. musiikilliset intervallit eli sävelten väliset etäisyydet. Albumi äänitettiin tiukan tieteellisin kriteerein; soittajien sydämen lyöntitiheyttä, aivosähkökäyrää ja ihon galvaanista vastetta monitoroitiin studiossa ja vain tieteellisimmät suoritukset hyväksyttiin. Korkeakoulututkinnoton basisti jouduttiin erotettamaan yhtyeestä.

Edellinen levy, surrealistisia käänteitä ja mustaa huumoria viljellyt Telekineettinen testilaboratorio (Gashopper, 2005) oli arvostelumenestys. Kuha.:n omaperäistä musiikkia ja suvereenia soittotaitoa ihmeteltiin niin painetussa mediassa kuin internetjulkaisuissakin (mm. Rytmi 5/5, Soundi 4/5, Noise.fi 5/5 tähteä). Aiemmin Kuha. on julkaissut albumit Kuhakeisarin palatsissa (1998) ja Hei, täältä tulee Kuha. (2003), jotka ilmestyivät yhtyeen omalla Kuhamusiikki-levymerkillä. Erityisen suosituksi tuli HTTK-levyllä julkaistu puolituntinen rock-ooppera Kalifi myy mustaa valoa, joka perustuu käsittämättömän löyhästi Heikki Seppälän samannimiseen nuortenkirjaan.

Musiikin ohella Kuha. on mm. julkaissut jättisuositun Kalevi Kameli -kännipelin internetissä, lanseerannut oman Puru-Kuha-purukumin, toimittanut Ruotoväki- ja Kuhasanomat-lehtiä, tehtaillut Oikea taide on vakavaa puuhaa -paitoja, joita myytiin myös taidemuseo Kiasmassa, kiristänyt Pizzataksista ilmaisen pitsan livekeikalleen suoraan lähetykseen Radio Extremen In I Dimman -ohjelmaan ja naulannut lavalla basistinsa hiihtomonoistaan kakkosnelosiin.

Kuha.:n tämänhetkiseen kokoonpanoon kuuluvat Radio Bronson (koskettimet), Juha Kuha (laulu), Moukari Mononen (rummut), Bon Fotoni (basso) ja Jeesus Vipunen (kitara).