Tiedelevyn miksaaminen alkoi - “Kuhan pojat eivät ole penaalin terävimpiä kyniä”

21.7.2007 | Juha Kuha

Kuha.:n tiedelevyn miksaaminen alkoi maanantaina. Miksaaja, tuottaja-studioguru ja multi-instrumentalisti Mungo Mononen kuvaa urakkaa suureksi.

“Yhdessä Kuha.-kappaleessa on hallittavana keskimäärin 80 raitaa, joista jokainen pitäisi saada kuulumaan lujempaa kuin muut. Ja on analyyttinen totuus, että paskasta ei tehdä ruusuja. Täytyy tosin myös muistaa analyyttinen-synteettinen -erottelun hylkäämisestä Willard van Orman Quinen erinomainen artikkeli Two Dogmas of Empiricism vuodelta 1951″, Mononen kertoo.

”Kuha.:n pojat eivät ole muusikoina aivan penaalin terävimpiä kyniä, jos sallitte ilmauksen.”

Mungo Mononen studion ovella.
Tuottaja Mungo Mononen muistuttaa, että Willard van Orman Quine kyseenalaisti analyyttinen-synteettinen -erottelun jo 50-luvulla.

Tuottaja taipui kompromissiin - Tiedealbumin äänitykset jatkuivat

1.7.2007 | Juha Kuha

Studioon linnoittautunut, keskeneräistä levyä panttivankinaan jo viikkokausia pitänyt tuottajadiktaattori Mungo Mononen taipui lopulta kompromissiin. Kosketinsoittaja, hanuritaiteilija Radio Bronson päästettiin lukittuun äänitysstudioon varhain tiistaiaamuna. Kompromissiin päästiin, kun yhtye lupasi maksaa Monoselle albumin tuottamisesta tuntuvan lisäpalkkion.

Mononen kuitenkin kiistää, että kyse olisi ollut rahasta.

“Poistin Radion koskettimet levyltä lähinnä hillitäkseni kasvihuoneilmiötä. Radion vahvistimessa ei ole pientä punaista valoa, joka jää päälle kun vahvistimen sammuttaa. Koska ei ole valoa, jonka voisi erikseen sammuttaa, ilmastonmuutos kiihtyy”, Mononen huolehtii.

“Päädyimme lopulta äänittämään koskettimet ilman vahvistinta. Muut studiolaitteet toimivat modernisti sähköllä, joten niistä ympäristöongelmia ei tule ja ongelma on minun puolestani tätä myöten ratkaistu”, Mononen kertoo.

Kosketinsoittimet äänitettiin viikon aikana kappaleisiin Metafyysinen klubi, Uusi paradigma, Intervallit ja Fiktiota vastaan I.

Juha Kuha hermolomalle

25.5.2007 | Juha Kuha

Viikkoja kestänyt studiotyöskentely ja jatkuvat riidat johtivat Kuha.-tiedeorkesterin nokkamiehen Juha Kuhan burn-outiin.

“Juha on pohtinut viimeiset neljä viikkoa, kuinka koteloida äänet hiljaisuudella, eikä ole voinut edes nukkua tämän johdosta”, tilannetta kuvaa Kuhakonsernin vt. toimitusjohtaja Jeesus Vipunen.

“Lähetimme Juhan Savonlinnan lähellä sijaitsevaan ateistien luostariin, jossa järjestetään ns. meteli-retriittejä. Toivomme, että yötä päivää soitettava kovaääninen hevimusiikki vähentäisi Juhan työmuistin kuormitusta.”

Juha Kuha ja Urho Kekkonen
Ennen sairastumistaan työuupumukseen laulaja Juha Kuha sävelsi Kuha.:n tiedelevylle kappaleen, jossa lauletaan kaikkien Suomen presidenttien etunimet.

Tuottaja linnoittautunut studioon - Kuha. kysymysmerkkinä

20.5.2007 | Juha Kuha

Henkilöristiriidat vaikeuttavat Kuha.-yhtyeen tiedealbumin äänityksiä. Tuottaja Mungo Mononen on sulkeutunut studioon jatkamaan Kuha.:n tiedelevyn äänityksiä täysin itsenäisesti. Mononen on tiettävästi poistanut kappaleista osia ja korvannut soitin- ja lauluraitoja itse äänittämillään osuuksilla. Bändin jäseniä ei päästetä Itä-Helsingissä sijaitseviin äänitystiloihin edes vierailemaan.

Soittajat syyttävät Monosta itsevaltiaan otteista. “Kuulin että Mononen on palkannut studioon sinfoniaorkesterin, joka korvaa minun osuuteni”, hanuritaiteilja Radio Bronson kertoo. “Tämä on minulle taloudellinen katastrofi. Olen laskenut sen varaan, että esiinnyn tällä levyllä. Ei minulla ole rahaa ostaa sitä kaupasta.”

“Olen aivan yhtä pahoillani asiasta kuin kuka tahansa muukin”, Mononen sanoo. ”Mutta ei ravintola Savoyssakaan enää keitetä perunoita viidenkymmenen hengen voimin.”

Mononen korostaa, että manageriaalinen hallinto- ja johtamisjärjestelmä on huippustudiotyöskentelyn edellytys. Riittävän autonomian myötä huipputuottajan ympärille kehittyy Monosen mukaan huippukulttuuri, joka luo ympärilleen jatkossakin yhä tieteellisempää musiikkia.

“Maailma muuttuu, halusimme tai emme”, Mononen sanoo. “Kyse on siitä, halutaanko olla mukana pelissä vai luovutetaanko.”

Ex-basisti asuu studion pihalla - “En ole katkera potkuista”

15.5.2007 | Juha Kuha

Kuha.:n entinen basisti Pekkala-Pekkala vieraili studiossa perjantaina. “Ihan kutsuttuna tulin käymään”, Pekkala vastaa kysymykseen nykyisistä väleistään yhtyetovereihin.

“Sen verran kuin tähän ulos kuuluu, uusi albumi kuulostaa todella vakuuttavalta”, Pekkala hehkuttaa.
Rajuna juhlijanakin tunnettu bassonjölkyttäjä kertoo ymmärtävänsä, miksi hänet vuosi sitten erotettiin Kuhasta. “Elämäntapani ei sopinut tieteelliseen työhön. Päihteiden käyttöni oli ilman muuta riistäytynyt käsistä. En pystynyt aina edes ajamaan autoa. Nykyisin otan vain kohtuudella.”

Pekkala ei enää kanna kaunaa saamistaan potkuista. “Minulla on jo useita omia proggiksia käynnissä. Yhdestä niistä on tulossa aika iso juttu”, Pekkala myhäilee merkitsevästi.

Basistin vakituisena asuntona toimiva asuntovaunu on seissyt pysäköitynä studion viereen jalkakäytävälle jo useamman päivän. Pekkala ei halua kommentoida huhuja, joiden mukaan yhtyeen jäsenet eivät olisi päästäneet häntä lainkaan studion sisäpuolelle.

Pekkala-Pekkala juoksee ja juo.
Ex-basisti Pekkala-Pekkala pistäytyi studion pihalla vilkuttamassa entisille bänditovereilleen ikkunasta ja istahti naapuritontille nauttimaan aamukaljan.

Sähköshokkilaite studiokäyttöön - Kivuton teknologia parantaa soittajan tunneilmaisua

9.5.2007 | Juha Kuha

Kuha. siirtyi tiistaina tiedealbuminsa äänityksissä uuteen aikakauteen, kun tuottaja Mungo ”Eugen Bleuler” Monosen tilaama elektrokonvulsiivinen ekspressiotehostin tuotiin äänitysstudiolle. Uusimpaan teknologiaan perustuvan laitteiston tarkoitus on auttaa muusikkoa parempiin, tunnepitoisempiin suorituksiin. Laitteisto on vielä kehittelyvaiheessa, eikä sitä ole aiemmin käytetty kaupallisissa musiikkistudioissa.

Elektrokonvulsiivisen ekspressiotehostimen (ECEM, electro-convulsive expression maximizer) toimintaperiaate on yksinkertainen. Tuottaja seuraa tarkkaamossa psyko-musiikillisia indikaattoreita joista nähdään, kuinka tunnepitoista soitto on. Indikaattoreina käytetään yleensä elektroenkefalogrammia, ihon galvaanista sähkönjohtavuutta, sydämen lyöntitiheyttä ja veren kortisolipitoisuutta.

Jos soiton tunnepitoisuus ei ylitä etukäteen määriteltyä baseline-tasoa, tuottaja aktivoi ECEM-laitteiston. Laitteisto lähettää sähköshokin kuparilankaa pitkin antureihin, jotka on kiinnitetty soittajan dominantteihin tunnekeskuksiin (yleensä esim. kainalot, sisäkorva, sukuelimet, jalkapohjat). Sähköshokki aktivoi soittajan sympaattista hermostoa ja tehostaa soiton tunnepitoisuutta.
ECEM-menetelmä on soittajalle täysin kivuton ja turvallinen. Vaikka ECEM-menetelmä ei ole vielä käytössä kaupallisissa äänitysstudioissa, siitä ennakoidaan varmaa tulevaisuuden trendiä.

Elektrokonvulsiivisen ekspressiotehostimen (ECEM, electro-convulsive expression maximizer).
Kosketinsoittaja-laboratorioteknikko Radio Bronson ja tuottaja Mungo Mononen ennakoivat elektrokonvulsiivisesta ekspressiotehostimesta tulevaisuuden studiotrendiä.

Vipunen pettyi sopimusneuvotteluihin

6.5.2007 | Juha Kuha

Kuhakonsernin toimitusjohtaja Jeesus Vipunen palasi tulevaa Kuha.-albumia koskevista levytyssopimusneuvotteluista pettyneenä. Varhain lauantain vastaisena yönä käydyt neuvottelut levy-yhtiö Kioskin Aki Raukkulan kanssa etenivät Vipusen mukaan lupaavasti, kunnes Ruukkulalle paljastui, että naapuripöydässä istunut nainen ei ollut ns. vapailla markkinoilla. Roukkula kiihtyi ja kertoi joutuvansa poistumaan taksilla Ravintola Kaarle XII:een, ja neuvottelut keskeytyivät.

“Tiedealbumin julkaisu on epävarmalla pohjalla”, Jeesus kiteytti lopputuloksen. Neuvottelujen keskeydyttyä Kioskin kanssa Vipunen teki seuraavalla viikolla ulostulon monikansallisen Goebbels Musik Internationalin suuntaan.

”Kerroin että olisimme yhtyeen puolesta valmiita tulemaan vastaan sen verran, että vastaisimme levyn kaikista kustannuksista, luopuisimme musiikkia koskevista oikeuksistamme, hoitaisimme myynti-, jakelu- ja promootiojärjestelyt itse ja maksaisimme levy-yhtiölle kohtuullisen korvauksen. Vastapuoli ei kuitenkaan ollut kiinnostunut.”

Juha Kuha ja Jeesus Vipunen
Kuhamusiikki Ay:n tuotantopäällikkö Juha Kuha (oik.) antoi siunauksensa toimitusjohtaja Jeesus Vipusen käynnistämille sopimusneuvotteluille.

Tiedealbumin äänitykset aloitettiin - Rumpali rytmihäiriöiden vuoksi terveysasemalle

5.5.2007 | Juha Kuha

Kuha.:n odotetun tiedealbumin äänitykset aloitettiin viimein tänä viikonloppuna. Rumpali Moukari Mononen pääsi aloittamaan ensimmäisen kappaleen rumpupohjien äänitykset vasta sunnuntaina, koska hänen sydämenlyöntitiheyttään ei saatu sitä ennen yhteneväiseksi äänitettävän kappaleen tempon kanssa.

“Kappaleen tempo on 120, mutta sydämeni löi 76 kertaa minuutissa. Join kahvia, otin kofeiinitabletteja ja hypin hyppynarulla. Kohta sydämeni löikin jo liian nopeasti”, Mononen kertoo. “Mitä enemmän yritin rauhoittua, sitä nopeammin sydän hakkasi. En pystynyt istumaan aloillani, näin pelkkää mustaa enkä voinut liikuttaa toista puolta kehostani lainkaan. Sainkin onneksi terveysasemalta ajan kolmen kuukauden päähän.”

“Haluamme varmistaa etukäteen, että rytmiikka toimii”, Moukarin velipoika tuottaja Mungo Mononen selittää. “Äänitämme Moukarin soittoa esimeriksi 120-tempoiseen kappaleeseen vain silloin, kun hänen sydämensä lyö tasan 120 kertaa minuutissa. Jaettavat luvut käyvät myös, esimerkiksi 60:n pulssi on hyvä, ja 40, mutta niin alas hänen pulssiaan tuskin saamme. Sitä vastoin 76:n pulssi ei käy, koska sataakahtakymmentä ei voi jakaa 76:lla – tai voi tietysti, mutta se ei olisi yhtä tieteellistä.”

Moukari Monosen rytmihäiriöt
Rumpali Moukari Monosen erikoisvalmisteisessa bassorummussa hyödynnetään deuteroidulla eli raskaalla vedellä täytettyä suojatelttaa.

Tiedelevystä oppimateriaalia

7.3.2007 | Juha Kuha

Tiedemateriaalinsa työstämisen aloittanut Kuha. aikoo tiedealbumillaan valloittaa oppimateriaalimarkkinat. Uuteen tuotantoon kuuluu kappale, jossa käydään läpi kaikki länsimaiseen säveljärjestelmään kuuluvat 12 sävelten välistä korkeuseroa eli intervallia (lat. intervallum, välimatka). Kappaleen työnimi onkin sattuvasti Intervallit.

“Ihmiset eivät tunne musiikin perusteita, vaikka intervallien tunnistaminen kuuluu yleissivistykseen”, säveltäjä-sanoittaja, kosketinsoittaja Radio Bronson kertoo. “Esimerkiksi jos baaritiskillä aloittaa keskustelun pienestä sekstistä, tulee helposti tarpeettomia väärinkäsityksiä. Minua on joskus kohdeltu hyvinkin hävyttömästi.”

“Kappaleessa on Kuha.-biisiksi valtava kaupallinen potentiaali. Opetusmateriaaleillahan kaikki zencafet ja jiikarjalaisetkin elävät”, arvioi Kuha.:n levy-yhtiön Kioskin edustaja Aki Rouskula. “Olen ottanut jo yhteyttä Sibelius-Akatemian opetusamanuenssiin ja ehdottanut, että kappale otettaisiin viralliseen opetusohjelmaan. Minun käskettiin vetää vittu päähäni ja paeta vuorille. Lupasin palata asiaan, kun albumi on ilmestynyt”, Rouskula kertoo luottavaisena.

Radio Bronson esittelee.
Kosketinsoittaja Radio Bronson esittelee kehittämäänsä intervalliporttia vaativaan studiokäyttöön. Intervalliportti ei liity Intervallit-kappaleeseen.

Kuha. työstää septoleita - Juha Kuha: “Polyrytmiikka tieteellisesti perusteltua”

27.2.2007 | Juha Kuha

Tulevalla tiedelevyllään Kuha. laajentaa tieteellis-musiikillista tutkimustaan koskemaan polyrytmiikkaa. Uuteen kikkailevarytmiseen tuotantoon kuuluu mm. laulaja Juha Kuhan säveltämä ja yhdessä kitaristi Jeesus Vipusen kanssa sanoittama kappale, joka kertoo happiteorian kanssa kilpailleesta flogistonista.

”Polyrytmit ovat tieteellisesti paremmin perusteltuja kuin muut rytmit. Esimerkiksi septolissa tietty musiikillinen aikaikkuna on jaettu täsmällisesti seitsemään osaan”, Juha Kuha selittää.

Vipunen myöntää, ettei tiedä miten Juha Kuhan tyrärytmit pitäisi soittaa. “Alussa toistettava septoli on niin nopea, että ainoa toivoni on rämpyttää kitaraa koristuksenomaisesti ja toivoa, että purskahduksesta ei saa tarkasti selvää”, teknis-rytmillisenä funk-virtuoosina tunnettu Vipunen pohtii. “Seuraavassa sambaosassa taas Moukarin [Monosen] pitäisi soittaa kahta rumpukomppia päällekkäin eikä hän osaa kumpaakaan. Eihän hänellä ole neljää jalkaakaan.”

Rumpali Moukari Mononen ei kuitenkaan anna alkuhankaluuksien lannistaa. “Aiomme harjoitella tätä yhtä septolia systemaattisesti kolmesti viikossa neljän tunnin jaksoissa kesään saakka, ja sitten jätämme sen pois koko kappaleesta. Tiedämme jo nyt, että se on meille liian vaikea”, Mononen valottaa harjoitusaikataulua. “Tärkein on prosessi, ei päämäärä.”

Juha Kuha laulaa
Laulaja Juha Kuha polyrytmiikan pauloissa.