12.2.2007 | Juha Kuha

Pianisti-hanuritaiteilija Radio Bronson katosi salaperäisesti jäljettömiin ennen musikaalisuustestin tulosten julkistamista.
Tiedeyhtye Kuha.:n uuden albumin harjoitusprosessi keskeytyi kosketinsoittaja Radio Bronsonin katoamiseen. Yhtye epäilee katoamisen liittyvän musikaalisuustestiin.
Kuha. halusi tutkituttaa jäsentensä musikaaliset kyvyt tieteellisesti ennen tiedealbuminsa äänityksiä. Musiikillista lahjakkuutta arvioitiin monipuolisesti kuuden minuutin internet-testillä, jonka takana on maailmankuulu krakovalainen lääkäri ja tiedemies Quantimil Krabola (MD, PhD).
“Halusimme hyvissä ajoin ennen uuden levyn äänityksiä varmistaa, että joukossamme ei ole teeskentelijöitä. Kuka tahansahan voi ottaa soittimen käteensä, jos asiaa ei ole tieteellisesti tutkittu”, skeptikkonakin tunnettu rumpali Moukari Mononen kertoo.
Testissä Kuha.-muusikoiden taso paljastui korkeaksi. Neljällä viidestä musiikillinen lahjakkuus oli yli 80-prosenttista, ja Moukari Monosella jopa huikeat yli 90%. Krabolan testikeskus on haluton paljastamaan täsmällisiä prosenttiyksiköitä ja niiden sadasosia, koska testiä ei pidetä jakauman ääripäissä riittävän erottelukykyisenä. Virallisilla Krabola-standardeilla Monosen suoritus vastaa kuitenkin tasoltaan ns. maailmanluokan muusikkoa.
“Tulokset ovat tieteellisesti totta, joten tältä pohjalta on hyvä jatkaa”, laulaja Juha Kuha kertoo. “Musiikin tekeminen ei pitemmän päälle voi perustua mutuun ja mukavaan yhdessä tekemiseen.”
Tieteellisenä realistina tunnettu Moukari Mononen muistuttaa, että pelkkä napinpainamistesti ei vielä aukottomasti todista, että ihminen on musiikillisesti lahjakas. “Lennämme maaliskuussa Belgiaan aivojen fMRI-kuvauksiin, jotta saamme lopullisen varmuuden siitä, että testituloksemme eivät johdu sattumasta.”
Kosketinsoittaja Radio Bronsonin testituloksista ei toistaiseksi ole tietoa. Testauksen jälkeen Bronson on hävinnyt jäljettömiin. Muut ovat huolissaan tutun soittoniekan puolesta, joka on tähän saakka oletettu erittäin taitavaksi muusikoksi.
”Toivottavasti Radio löytää muita hommia, jos pahimmat pelkomme käyvät toteen”, sanoo onnellinen yli 80 prosentin mies, basisti Bon Fotoni.
Juha Kuha kuitenkin korostaa, ettei vielä pidä hutkia vaan tutkia. “Radio on edelleen tervetullut takaisin, jos hän pystyy esittämään virallisen lääkärintodistuksen riittävästä testisuorituksesta.”
Kategoria Uutiset | Ei kommentteja »