Valmista tuli. Tällä hetkellä saatavilla tosin on ainoastaan Macintoshilla tehty Guitar Pro 5-tiedosto, jota omien kokemusten mukaan ohjelman Windows-versiot eivät kykene toistamaan. Koska olen ymmärtänyt, ettei Kuha.-yhtyeellä ole mitään tiedoston jakamista vastaan, aion lähikuukausien aikana tuoda nuotinnoksen jakoon erinnäisien käyttäjäystävällisten tiedostoformaattien välityksellä kunhan saan tekniset ongelmat selätettyä. Palaan asiaan viimeistään kesäkuun tienoilla.
Valitettavasti tiedossani ei ole projektiin käytettyjen työtuntien määrää, joten en voi laskuttaa bändiä kuten alkuperäinen aikomukseni oli.
- - -
5.3.2010 - Kävi ilmi että Windows toistaakin tiedostoa ongelmitta. Tämä uskoakseni nopeuttaa nuottien saamista päivänvaloon. Tarkkuudesta voin sanoa sen verran, että vaikka paikoitellen tahtilajit vaikuttavat melkoisilta purukumin kasassa pitämiltä viritelmiltä ja tempovaihdoksien paikkansapitävyydestä ei voi olla täysin varma, tuli lopulliselle midille pituutta 24min 34s, eli ainakin sen suhteen olen ollut oikeilla jäljillä. Hienosäädön jälkeen toivon lopputuloksen olevan ainakin melko lähellä alkuperäistä.